Brenna frá Reykjavik (kuollut 16.09.2011)


© Heidi Kline

> islanninhevostamma, VH01-030-9816
> syntynyt 10.07.2005
> kasvattaja Reykjavik, omistaja Aimie
> säkä 137 cm, punarautias
> 5-käyntinen (VaB / 70 cm)

Kuollut 24-vuotiaana vanhuuteen.

Brenna on tallin suurin hevonen - ainakin omasta mielestään. Se on luonteeltaan välillä tulinen, kuten nimestäkin voi jo päätellä. Hoitaessa Brenna on hoidettavana melko kiltti ja kuka tahansa voi hoitaa sitä pelkäämättä, että se näykkisi, potkisi tai kiukuttelisi muuten. Brenna antaa kiltisti kaviot, eikä yritäkään kiukutella. Brennan kanssa kaikki sujuu melko hyvin, mitä nyt joskus rouva hiukan kiukuttelee tammamaisesti. Brennalla on vahvat äidinvaistot, joten se suojelee kärkkäästi varsaansa. Kun Brenna tottuu ihmisen seuraan, saa sen varsaankin koskea ilman uhkauksia.

Ratsastettaessa Brenna on herkkä, varsinkin suusta. Tämän takia sillä käytetään nahkaisia kuolaimia, sillä se ei ole tullut oikein toimeen tavallisten kuolainten kanssa. Brenna hermostuu herkästi, jos ratsastaja alkaa vetää sitä suusta, siksi ratsastajan olisi hyvä olla pehmeäkätinen. Brenna on eteenpäinpyrkivä ja liikkuu reippaassa tahdissa. Luonnontölttärinä tottumatonkin ratsastajan on helppo saada Brenna tölttäämään, mutta hyvän töltin saamiseen tarvitaan enemmän kokemusta. Kun Brennalla on hyvä ratsastaja, se toimii hyvin ja ratsastus on pelkkää nautintoa! Tamma on hyvä yleisratsu; se taitaa kouluradan kiemurat, hyppää hyvin ja on hyvä maastokaveri pelottomuutensa ansiosta.

Sukutaulu

i. Strákkur frá Túngu
isl, 140 cm, evm
ii. Reykur frá Túngu
evm
iii. Darri frá Túngu (evm)
iie. Geyf frá Túngu (evm)
ie. Tytla frá Artunum
evm
iei. tuntematon (evm)
iee. Reykur frá Roetgen (evm)
e. Blesa frá Reykjavik
isl, 134 cm, evm
ei. Vafi frá Krossi
evm
eii. Thrattur frá Krossi (evm)
eie. Freyja frá Krossi (evm)
ee. Karla frá Reykjavik
evm
eei. Sprettur frá Reykjavik (evm)
eee. Alfadís frá Reykjavik (evm)

Isä Strákkur frá Túngu on rautias 5-käyntiori, jolla on kaunis liinahtava harja. Ori on saavuttanut menestystä askellajikilpailuissa upeilla, lennokkailla askelillaan. Hyväkuntoinen ori on vanhetessaan muuttunut vain entistä komeammaksi ja jaksaa vieläkin välillä treenata. Strákkur on jättänyt jälkeensä seitsemän jälkeläistä, joista kolme ovat menestyneet askellajikisoissa. Kaikki ovat perineet isänsä ominaisuuksia, ja loppujen neljän arvellaan myös pärjäävän askellajiratsastuksessa.

Isänisä Reykur frá Túngu oli kulomusta ori, jonka näyttävyys ei jäänyt pelkästään ulkomuotoon. Sen kaikki viisi askellajia olivat erinomaisen puhtaat ja rakenteeltaan ori oli lihaksikas, mutta silti modernin sporttinen. Reykur oli kuitenkin varsin hankala luonteeltaan, sen käsittely oli usein hankalaa, ja välillä myös hyvin koulutettu ori kiukutteli ratsastaessakin. Jälkeläiset jäivät vain kahteen, koska hankala ori täytyi ruunata.

Isänisänisä Darri frá Túngu tunnettiin tulisesta luonteestaan. Se tuli toimeen vain muutaman ihmisen kanssa. Varsa-aikoina ihmiset eivät käsitelleet Darria hyvin, jonka takia se suhtautui ihmisiin epäillen. Darri oli sisukas ja varmajalkainen ratsu ja niitti omistajansa kanssa mainetta näiden ominaisuuksien avulla. Kisoissa ori jäi pois palkintosijoilta, koska jännitti niin paljon. Varsoja Darrilla on vain yksi, jossa näkyy paljolti sen luonne.
Isänisänemä Geyf frá Túngu oli lupaava 5-käyntitamma ja aloitti uransa askellajiratsuna menestyksekkäästi, mutta hyvin onnistunut alku katkesi tamman pahaan loukkaantumiseen. Geyf toipui odotettua nopeammin, mutta kilparatsuksi siitä ei enää ollut. Mustankimosta tammasta tulikin sitten lasten talutusratsu ja siitoshevonen. Geyf jätti jälkeensä useita varsoja, voidaan puhua jopa reilusta kymmenestä kappaleesta.

Isänemä Tytla frá Artunum on suloisen pieni nelikäyntinen, jonka suvusta ei tiedetä paljon. Tytla ei kisannut elämänsä aikana ollenkaan, se sai nuorena yhden varsan, jonka jälkeen se myytiin Ruotsiin vaellustallin asiakasratsuksi. Tytla tulikin tunnetuksi varmana ja luotettavana ratsuna, josta monet ensikertalaiset pitivät. Hyväkuntoisena pysynyt tamma viettää eläkepäiviä, ja osallistuu vain lyhyille retkille. Tytla sai elämänsä aikana vain yhden varsan. Isänemänisästä ei ole tietoa.

Isänemänemä Tinna frá Roetgen oli melko harvinaisesta suvusta peräisin oleva ruunivoikko tamma, joka vaelsi suurimman osan elämästään puolivillinä laumassaan. Tammaa ei ollut tarkoitus astuttaa, mutta toisesta laumasta karkuun päässyt ori pääsi astumaan sen vahingossa.

Emä Blesa frá Reykjavik on vaatimattomannäköinen läsipäinen tamma, mutta tässä tapauksessa ei ole koiraa karvoihin katsominen: Blesan suvussa on monia hienoja ja menestyneitä hevosia. Tamma on hyvin herkkä ja toimii periaatteessa täysin pelkillä painoavuilla, mutta sen ratsastamiseen eleettömästi tarvitaankin sitten kokeneempaa ratsastajaa. 5-käyntitammaa on käytetty ahkerasti kilpailuissa, ja se on menestynyt hyvin varsinkin passiradoilla. Blesa kiintyy vahvasti omistajiinsa ja hoitajiinsa, vaikka ei alkuun luotakaan helposti vieraisiin. Tamma on saanut viisi varsaa, ja se tullaan luultavasti astuttamaan vielä kerran tai pari.

Emänisä Vafi frá Krossi oli pieni 5-käyntinen ori, joka ruunattiin heti sen jälkeen kun ori oli saanut muutaman jälkeläisen. Vafi oli melkoisen hankala luonteeltaan, eikä ole epäilystäkään etteikö se olisi periyttänyt epäluuloista luonnetta Blesalle. Blesan tapaan ori oli kuitenkin menestynyt hienosti askellajikilpailuissa. Vafi on päässyt kunnioitettavaan 29 vuoden ikään, ja viettää rauhallisia päiviä eräällä pienellä vaellustilalla.

Emänisänisä Thrattur frá Krossi oli musta ja näyttävä ori, jolla on lukuisa määrä jälkeläisiä. Tätä sporttista oria käytettiin runsaasti näyttelyissä, ja se kantakirjattiin I-palkinnolla. Kisoissa ori kävi vain muutaman kerran.
Emänisänemä Freyja frá Krossi oli raudikko tamma, joka omasi erinomaisen puhtaat askellajit ja periytti niitä jälkeläisilleen. Tamman lyhyen mutta menestyksekkään kisauran jälkeen se siirtyi kokonaan siitostamman tehtäviin, ja saikin elämänsä aikana kymmenen jälkeläistä.

Emänemä Karla frá Reykjavik oli suurikokoinen, varmajalkainen ja kestävä tamma. Jo tamman menestynyt suku lupaili sille hyvää uraa, ja lennokkaat askellajit omannut tamma ihastuttikin odotusten mukaisesti niin kisojen tuomarit kuin yleisön. Kun Karla siirtyi pois kisakäytöstä, sitä käytettiin vaellusratsuna sen kestävyyden ja varmajalkaisuuden ansiosta. Tamma sai viisi jälkeläistä.

Emänemänisä Sprettur frá Reykjavik niitti mainetta ja menestystä askellajikilpailuissa nopeiden ja isojen askellajiensa ansiosta. 5-käyntinen ori jätti jälkeensä monia jälkeläisiä, joista moni on jatkanut isänsä tapaan askellajikilpailujen parissa kilpaillen, saavuttaen jopa menestystä.
Emänemänemä Alfadís frá Reykjavik oli kuvankaunis, ruunikko tamma, jolla oli erinomainen rakenne. Ison siittolan kasvattia käytettiin ahkerasti näyttelyissä, joissa se menestyi hyvin. Kisoissa tamma ei juurikaan käynyt. Alfadís sai kolme jälkeläistä.

Jälkikasvu

1) tamma Alfadís frá Draumur (s. 01.01.2006)
2) tamma Drífa frá Brúnskóg (s. 02.01.2007)
3) tamma Brana frá Brúnskóg (s. 24.06.2007)
4) ori Hjirlmir frá Brúnskóg (s. 03.06.2009)
5) tamma Ugla frá Brúnskóg (s. 17.11.2009)
6) tamma Nesta frá Brúnskóg (s. 27.12.2009)

Kilpailutulokset

ARJ-askellajiratsastus: 30 sijoitusta, 2 voittoa

03.08.2006 ARJ kutsu, 4-käynti, 3/12
26.08.2006 ARJ seura ROWDY, 4-käynti, 3/13
30.08.2006 ARJ Moldóttur, 4-käynti, 5/29
04.09.2006 ARJ seura GoHo, Helppo 4-käynti, 4/18
05.09.2006 ARJ kutsu, 4-käynti, 3/?
16.12.2006 ARJ ARJ Cup, 250 m passijuoksu, 2/45
07.01.2007 ARJ Moldóttur, 4-käynti, 3/25
13.08.2007 ARJ Demantur, 4-käynti, 3/25
01.08.2007 ARJ Brideyard, 4-käynti, 3/14
10.09.2007 ARJ Syndur, 5-käynti, 6/41
17.04.2009 ARJ seura VMR, 250m passijuoksu, 2/12
18.04.2009 ARJ seura VMR, 250m passijuoksu, 2/8
19.04.2009 ARJ seura JPR, 5-käynti, 1/33
20.04.2009 ARJ seura JPR, 5-käynti, 5/33
21.04.2009 ARJ Andvari, 5-käynti, 1/15
24.05.2009 ARJ kutsu, 5-käynti, 2/11
13.06.2009 ARJ Andvari, 5-käynti, 2/29
17.06.2009 ARJ seura JPR, 5-käynti, 2/61
20.06.2009 ARJ seura JPR, Passijuoksu 250 m, 7/64
03.07.2009 ARJ Cheval Delamer, 5-käynti, 6/50
03.07.2009 ARJ Cheval Delamer, 5-käynti, 6/50
04.07.2009 ARJ Cheval Delamer, 5-käynti, 4/50
08.07.2009 ARJ Cheval Delamer, 5-käynti,3/50
30.08.2009 ARJ Úlfur, Passikoe PP.1, 6/44
03.09.2009 ARJ Úlfur, Passikoe PP.1, 3/44
25.10.2009 ARJ seura JPR, Passijuoksu 250 m, 6/55
27.10.2009 ARJ seura JPR, Passijuoksu 250 m, 6/55
29.10.2009 ARJ Úlfur, Kouluratsastus FS.1, 2/43
29.10.2009 ARJ Úlfur, Kouluratsastus FS1, 2/43
30.10.2009 ARJ Kisakeskus EP, Passikoe PP.1, 2/50

Gaedingakeppnit
25.08.2007 Rind, A-flokkur, 0+2+3+3+0+4+2 = 14

Kyseessä on virtuaalihevonen. Kaikki materiaali © Aimie, ellei toisin mainita.
Webdesign © Pirdila 2012
Huomaathan, että kyseessä on virtuaalihevonen